perjantai 11. joulukuuta 2009

Mokkapalat

Löysin Ewelynin blogista tämän makoisan ja ihanan helpon mokkapalaohjeen. Näitä herkkuja söimme juhliessamme pienemmän tyttöni 3-v synttäreitä.

6 dl jauhoja
4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
6 rkl kaakaojauhetta
300g voita sulatettuna
4 munaa
2 dl maitoa/maitokahvia

-sekoita munien rakenne rikki, lisää sokerit ja sekoita
-lisää kuivat aineet, maitokahvi ja voisula, sekoita tasaiseksi
-paista 175 asteessa 20 min

Kuorrute:
100g voita sulatettuna
4-5 rkl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
400-500g tomusokeria
-sekoita ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle, koristele

Omar-kinuskipalat

Sain paketillisen Omar-karkkeja ystävältä jouluisessa herkkukorissa. Muistin nähneeni jossain blogissa Omar-palojen ohjeen ja päädyin testaamaan Open cafe-blogista löytämääni ohjetta. Näistä tuli oikein hyviä! :)

150g voita sulatettuna
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 t vanilliinisokeria
1,5 dl maitoa


-Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään.
-Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sulatettu rasva, maito ja jauhoseos varovasti sekoittaen.
-Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuorrutus:
2 dl kermaa
250 g Omar-karkkeja

-Kaada kattilaan kerma ja Omar-karkit. Keitä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele nonparelleilla ja paloitelluilla Omar-karkeilla.

Sirkuskakku


Ystävä pyysi koristelemaan sirkusaiheisen kakun tyttärensä 6-v synttäreille ja tällainen oli lopputulos. Sirkuseläimet on hankittu Bake&Party-putiikista.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Jouluinen kääretorttu piparkakkumoussella

Olin luvannut lapsille, että pidetään pienet pikkujoulut ja viime viikonloppuna sitten tehtiin lasten kanssa joulutorttuja ja leivoin jouluisen kääretortun. Ja sitten herkuteltiin! :) NAM! Tähän reseptiin käy ihan tavallinen kääretorttupohja kaakaojauheella maustettuna, mutta itse tykkään käyttää gluteenitonta jauhoseosta mehevän loputuloksen takia!

Taikina:
4 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
(ripaus piparkakkumaustetta)

Täyte:
1 prk Mascarponejuustoa
1 prk Flora Vispiä
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
kanelia maun mukaan
joulupipareita murskattuna (laitoin n.7 paksuhkoa piparia)
 
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varoen siivilän läpi. Kumoa torttu leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Vaahdota Flora Vispi, notkista Mascarponejuusto ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä täyte tortun päälle ja kääri rullalle, anna tekeytyä jääkapissa ennen tarjoilua. Koristele halutessasi sulatetulla suklaalla ja tomusokerilla.

Chocolate chip cookies

Leivoin ystävälleni näitä lempparikeksejä ja keksit olivat maistuneet hyvin! :) Näitä ihanan sitkeitä keksejä suosittelen kokeilemaan! Tässä vielä helppo ja nopea resepti!
300 g suklaata
300 g mantelilastuja (tämän voi korvata suklaalla/pähkinöillä)
2½ dl tummaa ruokosokeria
1½ dl tomusokeria
2 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
200g huoneen lämpöistä voita
 
Hienonna suklaa. Sekoita kuivat aineet ja suklaa, lisää munat ja voi, sekoita. Tee taikinasta pieniä noin 1cm paksuisia kekoja leivinpaperin päälle tai pyörittele palloiksi ja taputtele pellille, js haluat kauniimman muotoisia (ota huomioon, että paistuessaan keksit leviävät, joten kovin suuria ei kannata muotoilla). Paista 150 asteessa noin 10-15min, mutta älä yhtään pidempään
-HUOM! tämä paistoaika riittää! Keksit ovat pehmeitä kun otat ne uunista, mutta kovettuvat jäähtyessään. Niiden on tarkoitus jäädä sitkeän tahmeiksi!

Vaniljaiset suklaamuffinit 9kpl

Tämä ohje on Valion vaniljarahkapurkin kyljestä bongattu ja pienin muutoksin tein muffinsseista suklaisia. Meheviä ja hyviä, päällä ihan mokkapalakuorrutus, vaikka ilman sitäkin maistuisi! Muffinssit maistuvat ihanilta myös ilman kaakaojauhetta!

100g voita
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
1 prk vaniljarahkaa
3 dl vehnäjauhoja
(2 rkl kaakaojauhetta, jos laitat, niin vähennä hieman jauhomäärää)
2 tl leivinjauhetta
suklaapaloja
 
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa muna joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja lisää suklaapalojen kera muna-voi-sokeriseokseen ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Paista 200 asteessa 15-17 min, kuorruta jäähtyneenä

perjantai 20. marraskuuta 2009

Synttärikakku 3-vuotiaalle

Eilen juhlittiin pienemmän tyttöni 3-v synttäreitä mansikkakakulla herkutellen. Tämän kakun koristeineen kokosin erittäin pikaisesti, josta kertoo sekin, että unohdin tehdä kakkuun numeron 3 (se oli tarkoitus laittaa keskelle sydäntä).. mutta pieni tyttöni oli onnellinen ja se on tärkeintä! :-) Energiaa ei riittänyt tarkemmin Ti-ti-nallen väkertämiseen (jota tyttöni oli toivonut), joten sutaisin kiireessä tällaisen nallen kakun päälle. Tyttäreni oli silti onneksi ihastuksissaan kakustaan. Kakun välissä on mansikoita ja pursotukset Flora vispiä. Marsipaanikoristeisiin laitoin kristallipulveria, mutta kakusta ei synkkänä ja sateisena päivänä saanut ollenkaan hyvää kuvaa..

Mud cake muffinssit

Mud cake on suurta herkkuani ja siksi olikin pakko testata Ewelynin blogista löytämääni herkullista ohjetta. Ainoa moka oli, että pidin muffinsseja hieman liian kauan uunissa, joten noudata tarkasti ohjelämpötilaa! Näillä meillä herkuteltiin mieheni toiveesta isänpäivänä! Ohje kopsattu Ewelynin sivuilta.

2 kananmunaa
2dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50g voita
0.5dl öljyä
1dl vaaleaa siirappia
2dl vehnäjauhoa
1dl kaakaota
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100g tummaa suklaata

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakao, suola sekä leivinjauhe. Sekoita sula voi, siirappi ja öljy keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää jauhoseos, sekä lopuksi sulatettu suklaa. Annostele muffinivuokiin, paista 175 asteessa uunin keskitasossa 12-15 minuutin ajan.

Jäähdytä. Tarjoile esim. kermavaahdon ja tuoreiden marjojen kera.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Sitruunakreemimuffinssit

Ihanan sitruunaiset muffinssit sitruunarahka-vaniljakreemitäytteellä, suosittelen! :-) Ohjeen löysin Emerald city-blogista ja hitusen sitä muokkasin. Ohjeesta tulee n.12 kpl muffinsseja.

Taikina:

2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita
2 dl kevytkermaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuoriraaste

Täyte: sitruunarahkaa (reilu puoli purkkia) ja vaniljakreemiä (ohjeen mukaan yksi annos) 

Kuorrute: tomusokeria ja sitruunamehua

Sekoita keskenään munat, sokeri ja sitruunan kuoriraaste. Sekoita voi ja kerma omaksi seokseksi, sekä toiseen kulhoon jauhot ja leivinjauhe. Lisää voi-kerma vuorotellen jauhojen kanssa muna-sokeri-sitruuna-seokseen. Sekoita keskenään sitruunarahka ja vaniljakreemi. Kaada puolet taikinasta muffinssivuokiin, lisää päälle rahka-vaniljakreemiseosta ja annostele päälle loput muffinssitaikinat. Paista 200 asteessa 15-17 min, jäähdytä ja koristele sitruunamehu-tomusokeriseoksella

lauantai 31. lokakuuta 2009

Vaniljaiset tuorejuustoherkkupullat

Monena päivänä on tehnyt mieli leipoa (ja syödä) pullia ja tyttöjen katsellessa aamuisia lastenohjelmia ryhdyin toimeen. Ensimmäistä kertaa valmistin taikinan monitoimikoneessa, olipas ihana helppoa! Pullataikinan vaivaaminen ei ole mun suosikkipuuhia, mutta pullia tulee kuitenkin leivottua aika usein. Nämä pullat kätkevät sisälleen ihanan vaniljakreemi-tuorejuustoseoksen ja osaan ripottelin vielä kanelia joukkoon, nam! Koska pakastin on harmittavan pieni, teen usein vain pienen pullataikinan tällä hyväksi havaitulla ohjeella:

Taikina:
1 pkt hiivaa
100 g margariinia
3 dl maitoa/vettä (usein laitan osaksi Flora vanillaa)
½ tl suolaa
1 dl sokeria tai vaaleaa siirappia
reilusti vaniljasokeria/vanilja-aromia
2 tl kardemummaa
n. 9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n.1 prk tuorejuustoa (maustamaton tai vanilja)
vaniljakreemiä ohjeen mukaan valmistettuna
(kanelia)
 
Murenna hiiva astiaan, sulata rasva kattilassa, lisää maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Kaada lämmin neste hiivan sekaan ja liuota hiiva siihen. Lisää suola, sokeri/siirappi, vaniljasokeri ja kardemumma. Lisää jauhot vähän kerrallaan vaivaten taikinaa koko ajan. Vaivaa taikinaa n.8min, kunnes siitä tulee notkeaa ja irtoaa astian reunoista. Kohota taikina liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi ( tämä tapahtuu nopeiten mikrossa!!) Valmista vaniljatäyte (tarkkoja määriä en mitannut, vaniljakreemiä laitoin aika paljon!) Jaa taikina kahteen osaan, kauli levyiksi ja levitä vaniljakreemi-tuorejuustoseos taikinan päälle. Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa paloiksi. Kohota liinan alla vielä n.½ tuntia. Paista 225 asteessa n.10 min (riippuen pullien koosta) tai kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Cookie Pops




Näitä ihania herkkuja testasin ensimmäistä kertaa kesällä, kun rakas ystäväni kävi tyttönsä kanssa kylässä. Nyt olisi viikonloppuna uuden vierailun aika koko perheen kanssa ja perheen pienin toivoi mun tekevän taas cookie popseja. Tällä kertaa käytin vaniljan ja banaanin makuisia Domino-keksejä (kesällä testissä oli mansikka ja minttu Domino), lisäsin mukaan tuorejuustoa, vanilja-aromia ja kaakaojauhetta. Osan kuorrutin vaaleanpunaiseksi värjätyllä valkosuklaalla ja loput tummalla suklaalla. Tuli hyvääääääääääääää! :-) Cookiepopsien valmistaminen on helppoa, mutta hieman aikaa vievää koristeluineen. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista.

Tarvitset:
1 pötkö Dominokeksejä
n. 2-3 rkl vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai)
(kaakoajauhetta ja vanilja-aromia, ei välttämätön)
suklaata
 
Poista täyte kekseistä, murskaa keksit. Lisää tuorejuusto ja keksintäyte murskaan, vaivaa käsin tasaiseksi massaksi, lisää tuorejuustoa tarvittaessa.. Pyörittele massasta pyöreitä palloja, laita jääkaappiin hetkeksi. Sulata suklaa ja kasta popsit sulaan suklaaseen (jos teet popsit tikkujen päähän, kasta ensin tikut 2cm:n pituudelta suklaaseen ja laita hetkeksi jääkaappiin, laita sitten pallero tikkuun kiinni, anna hetken vielä jähmettyä kylmässä ja kasta se lopuksi kokonaan suklaaseen) Koristele ja laita jääkaappiin jähmettymään
-herkuttele :)

lauantai 24. lokakuuta 2009

Valkosuklaa-mokkaneliöt

Tänään olen menossa tapaamaan ihania äitejä ihanine lapsineen. Luulen, että suklaiset leivonnaiset menevät tässä joukossa kaupaksi! :-) Ohje löytyi Kakkukatrin blogista ja näytti niin herkulliselta, että nyt oli hyvä tilaisuus päästä sitä testaamaan. Ohje on pienemmälle uunivuoalle, joten tein sen puolitoistakertaisena kuorrute mukaan lukien. Tuli oikein sopivan kokoinen annos tavalliselle uunipellille. Kahvi ei mielestäni juuri maistunut, vaikka lisäilin sitä kuorrutteeseenkin. Sen makua jäin ehkä vielä kaipaamaan. Kuorrutteeseen voisikin maidon sijaan laittaa vahvaa kahvia, jos haluaa leivonnaisesta vielä "mokkaisempia". Kuorrutteen päälle ripottelin suklaarakeita ja koristelin vielä sulatetulla tummasuklaa-maitosuklaa seoksella. Ihana herkku valkosuklaan ystäville! Tässä siis alkuperäinen ohje. Jos teet taikinan uunipellille, tee annos puolitoistakertaisena!

225 g pehmeää voita
4 munaa
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vahvaa kahvia
-sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi (itse sekoitin yleiskoneessa ensin muuta aineet ja sitten lisäsin kuivat aineet)
-paista 175 asteessa noin ½ tuntia, jäähdytä

Kuorrutus:
130g valkosuklaata
50 g voita
3 rkl maitoa
n.2 dl tomusokeria
-sulata voi ja suklaa mikrossa, lisää maito ja sekoita tasaiseksi
-lisää tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes seos on sopivan notkeaa ja levitä jäähtyneen pohjan päälle, koristele haluamallasi tavalla

Kakkukilpailun satoa


Yllätyksekseni voitin Kakkukimaran kilpailussa lohdutuspalkinnon suklaisella Hello Kitty kakulla! Kiitos vielä siitä! :-) Palkinto oli oikein osuva, sillä muffinsseja tulee leivottua PALJON! ;-)

torstai 22. lokakuuta 2009

Chocolate chip cookies jenkkiversio

Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja räpiköin päivästä toiseen tyytymättömän ja itkuisen (ja myöhemmin selvisi allergisen) vauvani kanssa, ei leipominen tullut mieleenkään (jäähyväiset ruusuisille kuvitelmille siististä kodista, rauhallisesti nukkuvasta vauvasta ja itsestäni leipomassa marjapiirakkaa.) Itse asiassa seuraavina vuosina tutustuin pakastepullien laajaan valikoimaan ja opin sen, että kaiken ei tarvitse olla aina itse tehtyä. Muistan miten ihanaa oli kun lapsuuden aikainen rakas ystävä tuli meille leivontatarvikkeiden kanssa ja leipoi ison kasan chocolate chip cookieseja mun katsellessa vieressä vikisevä vauva sylissäni. Jos vauva nukkui joskus enemmän, kuin viisi minuuttia, katsoin telkkaria ja hain pakastimesta näitä herkullisia keksejä ja keksivarastot hupenivatkin luvattoman pian. Sen jälkeen en ole näitä herkkuja syönyt ja tänään, tylsänä, harmaana päivänä sisällä hieman kipeän esikoisen takia (joka nykyään on oikein ihana ja aurinkoinen) oli hyvä hetki palata tämän reseptin pariin, joka oli suorastaan hitti aikoinaan 13-vuotiaana. Silloin leivoimme näitä keksejä samaisen rakkaan ystäväni kanssa, jonka isosisko toi reseptin mukanaan vietettyään vaihto-oppilasvuoden jenkkilässä.

6,75 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
180 g pehmitettyä voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
5 dl paloiteltua suklaata

Sekoita pienemmässä kulhossa sooda, jauho ja suola. Mittaa toiseen astiaan pehmeä voi, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri, sekoita kunnes seos on vaahtomaista. Lisää munat ja seuraavaksi jauhoseos, sekoita tasaiseksi. Viimeisenä joukkoon suklaa. Pyörittele taikinasta pyöreitä palloja ja painele hieman litteämmäksi leivinpaperin päällä. Keksit leviävät paistuessaan, jätä reilusti tilaa niiden välille.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Suklaa-jugurttirusinakeksit

Usein viikonloppuaamuisin kun tytöt katselevat lastenohjelmia on kiva hetki leipoa. Pidän paljon suklaa-ja jugurttirusinoista ja päätin testata Yhteishyvä-lehden ohjetta. Alkuperäisessä ohjeessa ei tosin ollut jugurttirusinoita, mutta laitoin niitä joukkoon. Lopputulos oli se, että parempi syödä suklaarusinat sellaisenaan, kekseissä ne eivät olleet niin hyviä, kuin ajattelin. Mutta ihan syötäviä keksejä ja maistuivat etenkin isommalle tytölle. Mun ikisuosikki on aina vaan chocolate chip cookies, siitä ei pääse mihinkään!

200 g margariinia
1½ dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150 g suklaarusinoita
Vatkaa sokeri ja margariini, sekoita joukkoon muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele lopuksi taikinaan suklaarusinat. Nostele lusikalla taikinasta leivinpaperille pieniä kekoja, joita voit jauhotetuin sormin hieman taputella siistimmiksi, jätä myös tarpeeksi tilaa keksien välille, sillä ne leviävät paistuessaan. Paista 200 asteessa 7-10min.

Suklaakakku prinsessalle

5 vuotta täyttävän pikku prinsessan synttäreille tilattiin suklaakakku vadelmamousse täytteellä. Pohjaksi paistoin kaksi suklaista gluteenitonta kääretorttupohjaa (taloyhtiö ei ole edelleenkään suostunut vaihtamaan kamalaa uuniamme, jolla kunnollisen kakkupohjan paistaminen onnistuisi..uuni käristää leivonnaisia monelta puolelta paistaen tosi epätasaisesti, mutta siinä ei kuulemma ole vikaa..), jotka muotoilin kakun muotoon. Väliin tein vadelmamoussen ja päälle suklaaganachen. Pursotukset Flora vispiä ja koristeet marsipaania kristallipulverilla viimeisteltynä. Ohjetta myöhemmin, kun ehdin! :)

Mango-juustokakku


Mango-juustokakku on ikuinen suosikkini ja tämä kakku tilattiin samaisille synttäreille aikuisia varten.
Pohja:
200g kaurakeksejä (murskaa)
75g voita (sulata ja nypi keksimurskaan, painele irtopohjavuokaan, jonka pohjalla sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi)

Täyte:
5 liivatelehteä (laita kylmään veteen 10min)
4 rkl kiehuvaa vettä
1 prk mascarponejuustoa (tai maustamatonta/sunnuntai "vaniljatuorejuustoa")
1 prk ranskankermaa
4-5rkl sitruunamehua (oman maun mukaan, jos pidät oikein sitruunaisesta mausta, lisää hieman kuoriraastetta myös!)
n.1dl sokeria
4tl vaniljasokeria
1prk Flora vispiä (vatkaa)

-sekoita täytteen muut aineet keskenään, lisää vatkattu Flora vispi varovasti sekoittaen
-puristele liivatteet hyvin ja kaada sekaan kiehuva vesi, sekoita hyvin ja anna jäähtyä hetken
-kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen ja kaada vuokaan keksipohjan päälle
-anna hyytyä mielellään yön yli, vähintään 4 tuntia

Kuorrute:
3prk mangososetta (esim. Piltti)
6 liivatelehteä (kylmään veteen 10min)
4rkl kiehuvaa vettä
-puristele liivatteet, kaada päälle kiehuva vesi, anna jäähtyä hetken
-sekoita nopeasti mangososeeseen ja kaada kakun päälle
-anna hyytyä väh. 2 tuntia
-ennen vuoan reunuksen irroittamista pyöräytä varovasti ohuella veitsellä kakun ympäri!!

Persikka-suklaamuffinssit


Nämäkin muffinssit matkasivat 5-vuotiaan tytön synttäreille. Ohje on sama, kuin herkullisissa banaani-suklaamuffinsseissa, mutta banaanin tilalle laitoin persikkakuutioita ja tumman suklaan vaihdoin Pandan peach&passion suklaaseen, nam!

torstai 15. lokakuuta 2009

Puolukka-valkosuklaa-jugurttimuffinssit

En ole erityisemmin puolukan ystävä sen happamuuden takia, mutta nämä muffinssit kyllä maistuivat hyvälle ja olivat tosi meheviä. Alkuperäisen ohjeen poimin Herkuttelijat sivustolta, jossa tämä ohje oli kahvikakkua varten. Päätin kokeilla samalla ohjeella muffinsseja ja lisäsin taikinaan rouhittua valkosuklaata. Tällä ohjeella tuli 15 muffinssia amerikan muffinivuoissa paistettuna.

2 munaa
3 dl ruokokidesokeria
200 g sulatettua margariinia
2 dl jugurttia (käytin lasten vadelmajugurttia, kun muutakaan ei ollut)
5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl kanelia
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl puolukoita

Vatkaa munat ja sokeri, lisää margariini ja jugurtti. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita nopeasti taikina tasaiseksi, älä vatkaa. Lisää lopuksi puolukat. Paista 200 asteessa n.20min (jos teet kahvikakun, paista 150-175 asteessa noin 1 tunti)

Banaani-mansikka-valkosuklaamuffinssit


Vieraita tulossa ja taas muffinsseja. Näissä muffinsseissa on sama resepti, kuin banaani-suklaamuffinsseissa. Jätin pois kaakaojauheen, vaihdoin tumman suklaan valkoiseen ja pilkoin joukkoon myös kohmeisia pakastemansikoita. Tämä makuyhdistelmä toimi loistavasti ja päälle vaahdotin vielä Flora vispiä koristeeksi. Ikävä kyllä 5-vuotiaani sairastui ja vierailu peruuntui, mutta onneksi isovanhemmat saapuivat samana päivänä ja muffinssit menivät kaupaksi.

Mustikkapiirakka maailman parhaalla pohjalla


Kaverit olivat tulossa kylään ja päätin suorittaa samalla jääkaapin ja pakastimen tyhjennystä. Tuloksena oli mustikkapiirakka ja vaikka kuva ei ole kummoinen, kannattaa tämä helppo ja mehevä pohjan ohje ottaa kokeiluun! Ohjeen kirjoitin kerran ylös jostain blogista, jota yllätys-yllätys en nyt muista. Tämä on kyllä yksi mun lemppareista, kaikki ainekset vain sekaisin ja taikinaan voi käyttää joko piimää, jugurttia tai kermaviiliä. Olen käyttänyt myös maustettuja jugurtteja, jos ei muuta sopivaa ole sillä hetkellä ollut. Päälle laitoin tällä kertaa vaniljarahka-kermaviiliseoksen, kun niitä jääkaapista löytyi. Todella mehevä ja pehmeä piirakka!

Pohja:
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl piimää/jugurttia/kermaviiliä
100 g jäähtynyttä voisulaa
-sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää loput ja sekoita taikina tasaiseksi
-levitä jauhotetuin käsin voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjalle

Täyte:
1prk kermaviiliä
1prk vaniljarahkaa
2 munaa
n.1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
-sekoita kaikki ainekset sekaisin ja levitä pohjan päälle
-ripottele päälle marjoja tai viipaloi omenaa (kanelia ja sokeria)
-paista 200 asteessa uunin alatasolla n.30min

lauantai 10. lokakuuta 2009

Suklaamuffinssit Dumle-karkeilla


5-vuotiaan tytön synttäreille tilattiin prinsessa-aiheisia suklaamuffinsseja ja tällaiset muffinssit lähtivät matkaan. Päälle pursotin pinkillä pastavärillä värjättyä kermavaahtoa ja koristelin sokerihelmillä, sekä marsipaanisydämillä ja -perhosilla. Muffinssi maistuu ihanasti Dumlelle! :)

150g voita
1½ dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
150g sulatettua tummaa suklaata
1½ dl kuohukermaa
Dumleja tai muuta suklaata

Sulata tumma suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa voi ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seokseen. Lisää lopuksi jäähtynyt sulatettu suklaa ja kerma, sekoita. Laita muffinssivuokaan ensin taikinaa, sitten 1½ Dumlea (tai esim. 2 palaa Fazerin sinistä) ja lopuksi vielä taikinaa niin että suklaa peittyy. Paista 170 asteessa noin 15min tai kunnes ovat kypsiä (kokeile tikulla, jos tikkuun tarttuu vielä taikinaa, jatka paistamista). Jäähdytä, koristele haluamallasi tavalla ja nauti! :)

Vaahtokarkki-suklaamuffinssit 12kpl


Vaahtokarkkimuffinien ohje tuli vastaan Muffinit ja leivonnaiset-kirjassa ja sitä piti kokeilla lasten kanssa eräänä sunnuntai-iltana. Loppujen lopuksi vaahtokarkki ei juuri muffinsseissa maistunut, mutta teki muffinsseista aika tahmeita! ;-) Maku oli parhaimmillaan samana päivänä hieman jäähtyneenä. Pakastimesta otetut muffinssit eivät olleet enää niin pehmeitä. Kuorrutin muffinssit kaakaojauheella maustetulla Flora vispillä ja suklaaströsselillä.

70 g voita
275 g vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
85 g sokeria
100 g paloiteltua maitosuklaata
55 g paloiteltuja vaahtokarkkeja
1 iso kananmuna vatkattuna
3 dl maitoa

Sulata voi. Siivilöi jauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe isoon kulhoon, sekoita joukkoon sokeri, suklaa ja vaahtokarkit. Vatkaa eri kulhossa muna, maito ja sulanut voi yhteen, hämmennä ne varovasti jauhoseokseen, jaa muffinssivuokiin. Paista 190 asteessa 20-25 min. Ota muffinit uunista ja anna niiden jäähtyä pellillä 5min, siirrä sitten ritilälle jäähtymään.

Herkkumuffinssit suklaapaloilla


Erilaisia muffinsseja on aina kiva kokeilla ja tämä ohje Emerald cityn blogista on helppo ja kokeilemisen arvoinen. Jo taikina oli ihanan pehmeää (ja sitä tuli sitten syötyä hieman liikaa..) ja muffinssien rakenne oli todella pehmoinen, vaikka ne paistettaessa painuvatkin keskeltä alas. Ohje suoraan Emerald cityn sivuilta. Ohjeeseen lisäsin vielä suklaan ystävänä rouhittua tummaa suklaata ja koristelin sulatetulla Fazerin sinisellä

Muffinssitaikina:
85 g valkosuklaata
2 ½ dl (160 g) vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
110 g voita, pehmennettynä
3 dl (270 g) sokeria
2 munaa
vanilja-aromia
1 ¼ dl (125 g) ranskankermaa tai smetanaa
1 ¼ dl vettä
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään.Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita sulatettu suklaa voivaahtoon. Lisää joukkoon munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Lisää vanilja-aromi ja ranskankerma. Kääntele taikinaan varovasti puolet kuivista aineista. Sekoita 1 ¼ dl vettä taikinan joukkoon. Lisää loput kuivat aineet. Aseta muffinipellin koloihin paperiset muffinivuoat. Jaa taikina vuokiin ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa taikina on keskeltäkin kiinteää. Anna muffinssien jäähtyä. Koristele haluamallasi tavalla!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Mustikkatuorejuustokakku


Monenlaisia tuorejuustokakkuja on tullut tehtyä ja mustikkaakin teki mieli kokeilla. Ja ihanan makuinen kakusta tulikin. Oma osuutensa on varmasti mascarpone juustolla, kun usein käytän vähärasvaisia tuorejuustoja. Makueron kyllä huomaa! Kakun päälle rouhin mustikkaista valkosuklaata.

Pohja:
200g kaurakeksejä (murskaa)
75g voita (sulata ja nypi keksimurskaan, painele irtopohjavuokaan, jonka pohjalla sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi)

Täyte:
7 liivatelehteä (laita kylmään veteen 10min)
4 rkl kiehuvaa vettä

1 prk mascarponejuustoa
1 prk ranskankermaa
n.1,5dl sokeria
4tl vaniljasokeria
1prk Flora vispiä (vatkaa)
2 dl mustikkasosetta

-sekoita täytteen muut aineet keskenään, lisää vatkattu Flora vispi
-puristele liivatteet hyvin ja kaada sekaan kiehuva vesi, sekoita hyvin ja anna jäähtyä hetken
-kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan hyvin sekoittaen ja kaada vuokaan keksipohjan päälle
-anna hyytyä mielellään yön yli, vähintään 4 tuntia
-ennen vuoan reunuksen irroittamista pyöräytä varovasti ohuella veitsellä kakun ympäri!!

Röllikakku




Tähän synttärikakkuun toivottiin Röllihahmoa ja sitä ihan oikean Röllin näköistä, joka on tuttu Pikku kakkosesta. Ihan näköistä ei sentään tullut, kun kiireellä lasten hyöriessä ympärillä Rölliä väkersin..mutta pääasia, että synttärisankari kelpuutti kakun! :-) Kakkun täytteeksi tuli mustikkamousse valkosuklaapaloilla ja ohjetta laitan myöhemmin. Rölli ja kukat ovat marsipaania, tekstit tehty muoteilla valkosuklaasta, josta osan värjäsin pastavärillä punaiseksi.

Black bomb suklaapiirakka


Aivan kuin mokkapalat, mutta ei kuitenkaan! Tämä ohje on nimittäin täysin maidoton ja munaton, mutta ihanan suklainen ja mehevä! Törmäsin tähän ohjeeseen Marien blogissa ja ohjetta on tullut käytettyä jo useita kertoja. Valmistaminen on nimittäin ihanan helppoa: kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja se on siinä! Suosittelen! :)

Pohja:
8½ dl vehnäjauhoja
5½ dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl soodaa
6 rkl kaakaojauhetta
2 rkl etikkaa
2 tl vaniljasokeria
1,2 dl öljyä
5½ dl vettä
(suklaarouhetta) 
Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet ja sekoita. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20-30min, kannattaa kokeilla kypsyyttä tikulla. Jäähdytä

Kuorrute:
50g sulatettua margariinia
½ dl kahvia
250g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria 
Sekoita ainekset ja levitä jäähtyneet pohajn päälle, koristele strösselillä tms

Sugar donut muffins


Vieraita oli tulossa ja jotakin teki mieli leipoa (vaikka pakastin oli täynnä herkkuja..). Tämä resepti oli yksi kokeiltavien listalla ja bongasin sen Emerald cityn blogista. Aivan ihanan pehmeitä muffinsseja ja ohjekin oli helppo! Valmiit muffinssit voitelin voisulalla ja kieritin sokeri-vaniljasokeriseoksessa, nam!

2 dl sokeria
1 muna
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl kevytkermaa

Vaahdota munat ja sokeri, lisää öljy. Sekoita kuivat aineet. Lisää taikinaan vuorotellen kerma ja kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175 asteessa n.15-18 min. Voitele jäähtyneet muffinssit voisulalla ja kieritä sokeri-vaniljasokeriseoksessa.

Chocolate chip cookies


Tämä kuva ei ole ihan edukseen, mutta nämä suklaakeksit on ihan parhaita ja aivan ihanan suussa sulavia! Ohje löytyi joitain vuosia sitten Avotakka-lehdestä ja reseptiä on pyydelty monesti. Keksit ovat ihanan suklaisia, sisältä hieman tahmeita ja mikä parasta, valmistaminen on helppoa! Tällä kertaa lisäsin puoleen taikinaan kaakaojauhetta, valkosuklaata ja mantelilastuja. Toinen puoli sisälsi tummaa suklaata ja Fazerin sinistä. Suosittelen suklaan ystäville! ;-) Tässä alkuperäinen ohje.

300 g suklaata
300 g mantelilastuja
2½ dl tummaa ruokosokeria
1½ dl tomusokeria
2 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
200g huoneen lämpöistä voita

-hienonna suklaa
-sekoita kuivat aineet ja suklaa, lisää munat ja voi, sekoita
-tee taikinasta pieniä noin 1cm paksuisia kekoja leivinpaperin päälle (ota huomioon, että paistuessaan keksit leviävät, joten kovin suuria ei kannata muotoilla)
-paista 150 asteessa noin 10-15min, mutta älä yhtään pidempään
-HUOM! tämä paistoaika riittää! Keksit ovat pehmeitä kun otat ne uunista, mutta kovettuvat jäähtyessään. Niiden on tarkoitus jäädä sitkeän tahmeiksi!

Vehnälesesämpylät / valkosipuli-persiljasämpylät


Mieheni toivoo usein, että leipoisin jotain terveellistä ainaisten makeiden herkkujen sijaan ja nyt on tullut leivottua sämpylöitä muutamaan otteeseen. Toiset sämpylät olivat ihan perussämpylöitä vehnäleseillä höystettynä, mutta mun suosikiksi nousivat jostain-en-muista-mistä blogista löytämäni valkosipuli-persiljasämpylöiden ohje. Aivan ihana maku ja pehmeät sämpylät! Jos et halua sämpylöihin valkosipulia ja persiljaa, jätä ne pois taikinasta.

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 valkosipulin kynttä
1 dl hienonnettua tuoretta persiljaa
3 rkl hunajaa
11-12 dl jauhoja (laitoin vehnäjauhoja, grahamjauhoja ja vehnäleseitä/kaurahiutaleita)
1 dl öljyä

Lämmitä vesi 42 asteiseksi, lisää hunaja, suola, valkosipuli ja persilja, sekä osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaan loput jauhot ja loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (itse kohotan taikinat aina mikrossa, kohoaa nopeasti! ). Leivo sämpylät ja anna kohota vielä liinan alla. Paista 225 asteessa 8-10min

lauantai 26. syyskuuta 2009

Hello Kitty mansikkajuustokakku

Vielä vanhempia leipomuksia.. Kesäloman alkamisen kunniaksi 5-vuotiaani toivoi kakkua. Ja sehän sopi! Saimme sopivasti vieraitakin ja tein mansikkaisen juustokakun. Koristeet tehty marsipaanista ja kimalteeksi kristallipulveria. Ohje sovellettu omasta päästä, enkä nyt tarkalleen muista, mitä siihen laitoin.

Suklainen Hello Kitty kakku


Pikku tyttöni juhli ystävänsä kanssa heidän yhteisiä 5-vuotissynttäreitään. Kakusta haluttiin suklainen ja väliin laitoin Flora vispiä, johon osaan sekoitin suklaata ja osaan Marianne crushia ja suklaapaloja. Koristeet on marsipaania ja pinnalla kristallipulveria tuomassa kimalletta. Osa pursotuksista on värjätty kaakaojauheella ja osa Wiltonin punaisella pastavärillä


Pohja:

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150g voisulaa
2 dl jugurttia
100g Fazerin punaista suklaata
3 munaa
tummaa suklaata paloina/rouheena

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sulata voi ja suklaa
-lisää rasva-suklaaseokseen jugurtti, munat ja kuivat aineet, sekoita tasaiseksi
-lisää lopuksi paloiteltu tumma suklaa
-voitele ja jauhota irtopohjavuoka
-paista 175 asteessa noin 45min, jäähdytä
-leikkaa kakku kolmeen osaan, kostuta kerrokset kaakaolla/kahvilla
-täytä ja anna tekeytyä seuraavaan päivään ja koristele

Täyte:

-Flora Vispiä (mausta osa vispistä sulatetulla suklaalla)
-Fazerin punaista suklaata
-Marianne crushia
-Japp suklaata paloiteltuna
-laita toiseen kerrokseen Flora vispi-suklaavaahtoa ja ripottele päälle paloiteltua Japp-patukkaa
-täytä toinen väli Flora vispillä ja Marianne crush rouheella

Yoda-kakku


8-vuotias synttärisankari toivoi kakkuunsa Yodan (täysin tuntematon tyyppi mulle..!) kuvan. Ryhdyin siis googlaamaan ja löysinkin hyviä kuvia, sekä mainiot ohjeet Rouva V:n blogista. Kakkuun toivottiin moussetäytettä ja violettia kermavaahtoa ja tällainen tekele lähti ilahduttamaan synttärijoukkoa. Kakkuun paistoin kaksi gluteenitonta kääretorttupohjaa ja väleihin tuli mansikkamoussea ja vadelmamoussea.

Ristiäiskakku


Vadelmajuustokakkua toivottiin ristiäiskakuksi ja tein kakkuun vanilja ja vadelmakerrokset. Kakkuun toivottiin myös vauvan nimeä ja tällaiset koristeet valmistin marsipaanista.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Mansikka-vaniljajuustokakku

Pienen pojan ristiäisiin toivottiin marjaisaa kakkua ja päädyin tekemään kakkuun kaksi kerrosta, joista toinen oli vaniljainen ja toinen mansikkainen. Tarkempaa ohjetta ei ole, kun ainekset olen kehitellyt omasta päästäni.

Mansikkakakku mansikkakermatäytteellä

Halusin yllättää hyvän ystäväni leipomalla yllätyskakun aikaisemmin olleen synttäripäivän kunniaksi. Täytteeseen kokeilin Pullahiiren mansikkakermatäytettä, joka oli Unelman pehmeässä mansikkakakussa. Kakusta tulikin ihanan pehmeän mansikkainen! Ja ystäväni yllättyi iloisesti! :)

SalamaMcqueen kakku

Ystäväni pojan kakkuun toivottiin auton kuvaa ja tällainen siitä tuli. Hyydekekakku koostuu pätkiskerroksesta ja mango-persikkakerroksesta. Ainesosia en muista tarkalleen, koska kakun tekemisestä on aikaa!

Mokka-banaanileivokset


Näitä leivoksia tein pienen poikavauvan ristiäisiin. Herkullisen ja makean ohjeen löysin aikoinaan jostakin blogista ja on ollut leipomisen arvoinen.

2 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl inkivääriä
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ tl suolaa
150g sulatettua voita (jäähdytä)
1 prk kermaviiliä
2 munaa
3 banaania muussattuna

-sekoita kuivat aineet keskenään
-lisää muuta ainekset ja sekoita
-paista 20cm *30cm vuoassa 200 asteessa n. 25-30min

Kuorrutus:

50g sulaa voita
½ dl kahvia
4 dl tomusokeria

- sekoita ainekset tasaiseksi massaksi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle
-anna jähmettyä kylmässä
-leikatessa annospaloiksi kastele veitsi kuumassa vedessä, niin saat siistin leikkausjäljen (toisin kuin kuvassa ;) )

Omena-rahkasydän


Aivan uskomattoman herkullinen omenapiirakan ohje löytyi Mansikkamäki-blogista ja sitä olikin kokeiltava. Täyte on runsas ja ihanan pehmeä, tätä suosittelen!

Pohja:
100g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
Vaahdota voi ja sokeri vatkaimella. Vatkaa muna hyvin joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, voitele reunat. Levitä taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille

Täyte:
2 prk Vaniljarahkaa (valio) (myös tavallinen käy, mut tämä tuo ihanan vaniljaista makua)
1 prk kuohukermaa (mulla ei ollut, laitoin vispikermaa)
½ sitruunan mehu (sitruunan ystävät voi lisätä hitusen raastettua kuorta myös)
2 munaa
1½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
 
Sekoita kaikki hyvin keskenään ja kaada pohjan päälle

Päälle:
3 omenaa kuorittuna ja pilkottuna siivuiksi
sokeria ja kanelia
 
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50 min. Jäähdytä ja irrota sitten vuoan reunukset. Tarjoile kylmänä

Kahden suklaan banaanimuffinssit


Pikku prinsessan synttäreille toivottiin muffinsseja. Lisäsin taikinaan banaania, maitosuklaata ja valkosuklaata. Päälle spritsasin tummaa suklaata ja vaaleanpunaisella pastavärillä sävytettyä valkosuklaata.

125 g voita sulatettuna
6½ dl vehnäjauhoja
3½ tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 munaa kevyesti vatkattuna
2 banaania soseutettuna
125 g rouhittua suklaata
2½ dl maitoa
 
Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon muut ainekset. Paista 190 asteessa n. 15-20 min. Koristele jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla

Banaani-suklaamuffinssit (maidoton ja munaton)


Näitä muffinsseja tein kummipojan synttäreille, päällä paksu suklaakuorrutus ja suklaarakeita. Oli vaikeaa olla itse maistamatta! :-D Ohje löytyy Marin blogista, mutta laitan myös tänne, nää on vaan niin hyviä!!

4 dl jauhoja
2 dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl vaniljasokeria
1½ tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta
½ dl öljyä
2 dl vettä
1 dl jäähtynyttä kahvia
2 banaania kuutioina
75 g tummaa suklaata rouheena
 
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut ainekset joukkoon, sekoita ja jaa muffinivuokiin. Ohjeesta tulee n. 9-12 muffinssia muffinssivuoan koosta riippuen. Paista keskitasolla 200 asteessa n.20min, kiertoilmassa 175 asteessa 15min

Kuorrute:
175g tomusokeria
1½ rkl kahvia
25g margariinia sulatettuna
1½ rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
 
Sekoita ainekset ja levitä jäähtyneiden muffinssien päälle. Itse pidän runsaasta kuorrutteesta ja tein reilumman annoksen (kuten kuvista näkee!) ;-)

Mansikkapiirakka

Vadelmapiirakan ohje on pyörinyt monissa blogeissa ja tässä siitä mansikkainen versio. Yksi ihanimmista piirakkaohjeista! :)

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min. Anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
2,5 dl Flora vispiä
150g Valio crème fraichea
1 dl fariinisokeria
Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maidolla ja kaada täyte pohjan päälle. Asettele vadelmat täytteen päälle. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan (2dl vettä/mehua ja 1dl hyytelösokeria) ja sivele pullasudilla vadelmien päälle.

Marmoripintainen appelsiini-mangokakku

Tämä ohje löytyi muistaakseni Pirkka-lehdestä viime pääsiäisen aikoihin. Päälle lisäsin mangomarmoroinnin, joka raikasti ihanasti makeaa kakkua. Tätä tulee tehtyä toistekin!

Pohja:
175 g suklaakeksejä (esim. safari cookies)
50 g voita/margariinia
1 tl appelsiininkuoriraastetta

Täyte:
5 liivatelehteä
1 tlk (2 1/2 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rs (200 g) Viola appelsiinituorejuustoa
1 prk (200 g) Bulgarian jogurttia
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 tl appelsiininkuoriraastetta
3 rkl appelsiininmehua


Päälle:

1prk mangososetta (esim. Piltti)
2 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
- Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi.
- Hienonna keksit esim. monitoimikoneessa. Sulata rasva. Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori ja purista mehu.
- Sekoita keksimurut, rasva ja appelsiininkuoriraaste keskenään. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
- Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen (myös päälle tulevan mangososeen liivatteet). Vaahdota vaniljakastike. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon jogurtti, sokeri, vanilliinisokeri ja appelsiininkuoriraaste. Sekoita varovasti joukkoon myös vaniljavaahto.
- Kuumenna appelsiininmehu kattilassa. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet mehuun. Kaada seos hieman jäähtyneenä, ohuena nauhana juusto-jogurttiseoksen joukkoon.
-Kaada täyte keksipohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi
-valmista mangoliivateseos (kuten edellä) ja kaada se ohuina renkaina täytteen päälle, tee varoen veitsellä marmorikuvio kakun pintaan
- Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.